Verkkopalveluosaajat Mediapoliksessa

Infotilaisuus / Liiketoiminnan kehittäminen

WP-palvelu.fi Mediapoliksessa keskiviikkona 2.12.2015 klo 10–15. Nähdään siellä!
Ajankohta 2.12.2015 klo 10:00 - 15:00
Paikka Mediapolis
Osoite
Tohlopinranta 31, Tampere (katso kartalla)
Järjestäjä Seravo Oy
Lisää Google-kalenteriin

Tamperelaisen ohjelmistoyritys Seravon WordPress-tiimi lähtee joulukuussa tien päälle. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on Tampereen viestintäkeskittymä Mediapolis, jonka valtaamme 2. joulukuuta aamukymmenestä alkaen.

Vaikka WP-palvelu.fi pyörii pilvessä ja verkkopalveluissa asiointi hoituu pitkälti sähköisesti, ovat kasvokkaiskohtaamiset asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa edelleen arvokkaita. Siksi suuntaamme kohti yrityskeskittymiä ja viemme WordPress-osaamisemme haastettavaksi.

Mediapoliksessa toivomme kohtaavamme sekä kiinteistössä majailevat yrittäjät ja median edustajat että muita paikan päällä piipahtavia. Suomen parhaat WordPress-asiantuntijat valtaavat aulatilan, ja päivän aikana on mahdollista kysyä mitä vaan WordPressistä, verkkopalveluista tai vaikkapa verkkokaupan perustamisesta – jos emme osaa vastata, lupaamme tarjota kahvit. Samalla voi testauttaa omat verkkosivunsa, me kerromme miten niistä saisi toimivammat, nopeammat ja turvallisemmat. Jaossa on myös parhaat vinkit näkyvyyden parantamiseen niin verkossa kuin pimeillä kaduilla.

WP-palvelu.fi Mediapoliksessa keskiviikkona 2.12.2015 klo 10–15. Nähdään siellä!